Aihearkisto: Kamerat ja oheislaitteet

Canon PowerShot S120

IMG_4230

Meni sitten normaali pokkarikamerakin vaihtoon, vaikka ajattelin pärjätä vanhalla Canon PowerShot SX220 HS kameralla vielä vuosia. Ostin tuon vanhan kameran vuoden 2011 alkupuolella, joten kovin vanhasta museokamerasta ei ole kyse. Kevään ensimmäisen grillauksen kuvia kotona katsellessani ihmettelin, kun yksikään kuva ei ollut tarkka. Epäilin ensin näköäni, mutta testikuvaukset kotona sisällä saivat dignoosin kallistumaan kameran viaksi. Testikuvia ottaessani tuli ilmi myös toinen vika, eli kameran takana oleva säätöpyörä oli menettänyt otteensa tarkkaan säätämiseen. Tuo säätöpyörävika on tuttu jo vieläkin vanhemmasta Canonin Ixus 980 IS kamerasta. Tuntuu olevan kovin tyyppivika Canonin pokkareissa.

Aikani kameran hajoamista harmiteltuani (noin kolme minuuttia), ryntäsin nettiin tutkimaan mitä kivaa ostaisin sen tilalle. PowerShot SX220 HS kamerassa oli ollut vielä yksi ongelma, mitä ei ollut sattunut kohdalle aikaisemmissa Ixuksissa. Se oli pölyn tunkeutuminen optiikkaan. Onneksi se tapahtui takuuaikana, joten sain takuuseen pölyttömän optiikan. Saatesanat olivat, että pöly menee herkemmin noihin pokkareihin, joissa on ulottuvampi zoom.

Ulottuva pienikokoinen kamera olisi ihan kiva matkakumppani, mutta toisaalta kenkäzoomilla pääsi monta kertaa myös lähemmäksi kohdetta. Mikäli kameraksi valitsisi vaatimattomalla zoomilla olevan version, niin silloin saisi parempaa valovoimaa ainakin laajakulmapäähän. Kameroita on tarjolla aivan tolkuttomasti, mutta omaa valintaa rajoittaa myös se, että haluan kameran kuvaavan HD-videota 30 fps kuvataajuudella, sillä silloin se olisi yhteensopiva omien toimintakameroiden kanssa.

IMG_4229

Valintani kallistui hintansa tiputtaneeseen Canon PowerShot S120 kameraan, jossa on melko vaatimaton 5x optinen zoom. Valovoima sen sijaan on laajakulmapäässä erinomainen (f/1,8). Telepäässä se on jo melko vaatimaton (f/5,7). Vanhaan Canoniin verrattuna prosessori on kaksi pykälää uudempi ja kamerasta löytyy kosketusnäyttö sekä RAW-kuvausominaisuus. Luonnollisesti siinä on myös manuaalisäädöt. Positiivisena seikkana siinä on optiikan juuressa oleva säätöpyörä, johon voi itse määritellä sellaisen toiminnan kuin haluaa. Se auttaa kummasti manuaalitilassa kuvaamisessa.

Olen kuvannut kameralla jonkin verran videoita ja ottanut stillejä. Koiran kanssa liikkuessa kamerassa pitää olla toimiva automaattikuvaus, sillä koiran talutin toisessa kädessä ja kamera toisessa kädessä ei anna paljon mahdollisuuksia kameran säätämiseen. Rannehihnaan piti laittaa nippuside liukuvaksi kiristimeksi, että sen saa kunnolla kiinni ranteeseen. Koira kun nykäisee kerran, niin kamera lähtee kädestä, ellei se ole kiinni. Tässä uudessa S120 kamerassa on myös laajempi laajakulma (24mm) kuin vanhassa SX220 HS kamerassa (28mm), mikä on myös tervetullut parannus lähikuvaukseen.

IMG_4227

Kameran paremmat kuvausominaisuudet tulivat ilmi heti ensimmäisiä testikuvia kuvatessani. Nyt koirasta saa kuvaan hännän sijaan koko koiran. Se on paljon entistä nopeampi ja laajakulman hyvä valovoima mahdollistaa koiran liikkeen pysäyttämisen myös hieman hämärämmässäkin paikassa. Myös autovideoita kuvatessani totesin tarvittaessa kuvaavani auton videot tällä uudella pokkarilla. Kuvan laajakulmaisuus ei yllä toimintakameroiden laajakulmien tasolle, mutta muuten videokuvan laatu on kyllä hyvä, eli sanottakoon minulle täysin riittävää. Pro-kuvaajat ovat erikseen, eli vertaan tätä kameraa vain vastaavan hintaluokan muihin kameroihin, joista itselläni on kokemuksia. Tämä S120 maksoi Gigantissa 295 €, joten sitä on turha verrata tonnin tai kahden vermeisiin.

Vanhaan kameraani verrattuna tämä uutukainen on myös hieman pienempi, eli mahtuu paremmin taskuun. Pölyisestä optiikasta opin sen, että kuljetan kameraa nykyisin aurinkolasien pussukassa, jonka sain taannoin eräästä optikkoliikkeestä. Kamerasta löytyi kyllä yksi pettymys, eli 240 fps videota kuvatessa resoluutio on yhä järkyttävä 320 x 240. Eihän tämän pitäisi olla enää totta vuonna 2015. Vaan näin on, eli sen pettymyksen kanssa pitää vielä elää. Eihän se maailmaa kaada, mutta olisihan se kiva saada kuvattua tuollakin modella hieman isompi resoluutioista videota. Toinen järkytys oli alkuperäisen vara-akun hinta, joka oli noin 60 euron kieppeillä. Toinen akku on kuitenkin välttämättömyys, mikäli kuvaa vähänkin enemmän. Muistikortti kävi onneksi vanhasta kamerasta, joten ihan kaikkea ei tarvinnut laittaa ostoslistalle.

IMG_4228

Tästä Canon PowerShot S120 kamerasta löytyy netistä vaikka kuinka paljon tarkkoja testejä ja vertailuja. Luin itsekin niitä, mutta koska olin käpistellyt kameraa jo aikaisemmin kaupassa, tiesin siinä olevan itselleni uuden kuvausvälineen ilman paatoksellista vertailuihin paneutumista. Ainakin itse olen kameraani vielä tyytyväinen, mutta sehän riittää minulle!

Alla vielä muutama esimerkkikuva, joita olen kameralla ottanut. Kuvia ei ole käsitelty muuten, mutta ne ovat tallennettu kuvankäsittelyohjelmalla uudelleen jpg-muotoon syystä, että tämä WordPress-alusta hyväksyy vain 2 MB median koon.

testi01 testi02testi03 testi04testi05 testi06testi07          [000052]

SJCAM M10 toimintakamera koeajossa

SONY DSC

Kameroilla on tullut kuvattua materiaalia, mutta jostain syystä sitä tulee saatua aika hitaasti nettiin. Tässä on kuitenkin yksi SJCAM M10 -kameralla kuvattu videokooste. On aika vaikea selittää millainen joku kamera on laadultaan, joten on parempi kuvata sillä erilaisissa olosuhteissa ja laittaa video nähtäväksi. Tällä kuvauskerralla oli pimeää ja satoi, eli melkoisen haastava olosuhde mille tahansa kameralle, saatika sitten tällaiselle halpiskameralle.

SJCAM M10 ei ole mitenkään huono kamera autokamerana, joskaan ei kyllä oma valintani siihen käyttöön. Mikäli tällaisen ostaa jostain muusta syystä, niin se kyllä toimii myös autokamerana ihan kelvollisesti. Näyttö on kyllä plussaa, siitä näkee heti miten kamera on suunnattu.

En ala tässä toistamaa asioita, vaan tästä kamerasta löytyy lisää informaatiota aikaisemmin tekemästäni kameratestistä nimeltä: SJCAM M10 toimintakamera koiran luutestissä.

SJCAM M10 toimintakamera koiran luutestissä

SONY DSC

Tämänkertainen toimintakamerapläjäys koskee SJCAM M10 kameraa. Kamera on toinen niistä kahdesta, jotka ostin suomalaisesta Sekaman verkkokaupasta. Kamera maksoi heillä 110 euroa. Ostin Suomesta, sillä näin takuureklamaatiot ovat helpompi tehdä kuin Kiinaan. Kuten Mobius-kameran artikkelissa jo totesin, kameroiden osto sujui hyvin ja toimitus oli nopea.

Itse kamera aiheutti positiivisen yllätyksen nähdessäni paketin. Se oli valtavan kokoinen. Syy selvisi, sillä kameran mukana tuli valtaisa määrä kaikenlaisia kiinnikkeitä ja vedenpitävä kotelo. Jos noilla ei kameraa saa kiinni haluamaansa paikkaan (pois lukien imukuppiteline, sillä se pitää ostaa erikseen), niin johan on käyttäjän mielikuvituksessa vikaa, vikaa, vikaa…

SONY DSC

Hankin kameraan 32 GB SanDiskin muistikortin. Olen käyttänyt noita muissakin kameroissani, ja ovat osoittautuneet toimiviksi korteiksi.

Kamera on erittäin helppokäyttöinen, eli vanha kunnon manuaali silppuriin tilaa viemästä ei haittaa. Virtanappi toimii nimensä mukaisen toiminnan lisäksi Mode-nappina, eli sillä voi valita videokuvauksen, valokuvauksen ja otosten katselun kameran näytöltä. Näyttö on pieni, mutta siinä näkyy kaikki oleellinen yllättävän selvästi. Sivussa olevalla Menu-napilla pääsee kameran asetuksiin. Niitä riittää kuusi sivua. Sieltä löytyvät mm. kuvanlaadut, terävyys, HDR, valkotasapaino, kuvan kääntö, liiketunnistus, ISO-arvo, valotus, kuvanvakautus, kuvan kääntö ja automode ym. Automode tarkoittaa sitä, että kamera alkaa kuvaamaan heti kun se kytketään virtoihin. Tämä on oleellinen ominaisuus, mikäli haluaa käyttää kameraa vaivattomasti kojelautakamerana.

 SONY DSC

Kaikkien noiden ominaisuuksien lisäksi kamerassa on vielä yksi ominaisuus, nimittäin zoom, jota ohjataan sivun nuolinapeilla. Zoom on tietysti digitaalinen ja vielä aika räväkkä sellainen, eli mitään siistiä tilanteeseen sisään menoa sillä ei saa aikaiseksi. Toki sillä voi rajata joissain tilanteissa kuvaa.

Pidän itse enemmän SJCAM M10 kuutiomaisesta muotoilusta, kuin saman valmistajan GoPro-kloonien muotoiluista, mutta sehän nyt on vain makuasia. Parin testin jälkeen olen todennut, että kameran akku kestää noin 1,5 tuntia. Kamerassa on vaihdettava akku, joten kuvausaika on helppo moninkertaistaa. Lisäksi sen voi tehdä halvalla, sillä akku ja ylimääräinen laturi ei kameraan maksa juuri mitään. Olen usein tuskaillut toisenlaisten kameroiden akkujen hintojen suhteen, kun yksi akku voi maksaa puolet kameran hinnasta tai joskus jopa enemmän.

SONY DSC

Vaikka pidän pienistä Polaroid Cube -kameroista, niin yhdessä asiassa tämä SJCAM M10 hakkaa ne suvereenisti. Se on lähikuvaus. Tämä kamera tarkentaa todella lähelle ja kuva on lähikuvauksessa terävää Polaroid Cube -kameroihin verrattuna. Tällä ominaisuudella M10 varmisti sen, että minulla on sille käyttöä myös jatkossa.

Toimintakameroita on nurkissa lukumäärällisesti jo 6 kappaletta, joten eiköhän niillä sen puolesta pärjää vähän aikaa. Tosin joku autokuvausproggis on helppo vetää läpi, kun saa monta pientä kameraa eri kuvakulmiin. Ei tarvitse tehdä kuin yksi otto, niin homma on purkissa.

Kuvanlaaduista tulee vertailua eri kameroiden kesken hieman myöhemmin. SJCAM M10 ei ole hämäräkuvauksessa mikään kovin hyvä. Päivänvalossa se toimii minulle riittävällä tasolla, mutta en laittaisi sitä autokameraksi. Siihen käyttöön ennemmin Mobius. Jos taas tekee päivänvalossa jotain sellaista kuvausta, mihin pitää olla pieni kamera laajalla kuvakulmalla ja edullisella hinnalla, niin silloin tässä olisi kamera paikallaan. Kesän tullen pitää miettiä kameratesti fillarilla, mutta toistaiseksi saa putkikameli olla vielä kellarissa.

SONY DSC

Kehuin sitä, että kamerassa on näyttö ja siitä näkee hyvin informaation. Se on totta, mutta näytöstäkin löytyy yksi huono puoli. Se on katselukulma siinä tapauksessa kun kameraan katsotaan yläviistosta. Jos nostaa kameran pään yläpuolelle ja katsoo alaviistosta, niin näytöstä näkee viistostakin hyvin. Kun taas kameran laskee alas lattiaa kohti ja yrittää katsoa kuvaa, niin ei siitä mitään selvää saa. Jos kameran kääntää ylösalaisin, niin sitten kuvaa voi katsoa yläviistostakin. Mielenkiintoista. Toisaalta jos editoi videoita editointisoftalla, on ihan sama onko kuva oikeinpäin tai väärinpäin. Omalla kohdallani tuolla omituisuudella ei ole siis merkitystä.

Kannattiko tämä ostaa? Kannatti, sain kokemusta uudesta kameramerkistä, sain paljon kiinnikkeitä ja kameran, jolla voin tehdä tarvitsemiani lähikuvauksia näytön avulla. Enemmän tämä antaa vastinetta minulle kuin huomattavasti kalliimpi näytöllinen GoPro.

Tämä ensimmäinen julkaistu testivideo on kuvattu juuri kameran lähikuvaominaisuuden vuoksi. Idea tuli kun ostin koiralleni kaupasta koiran kokoon nähden ison luun. Teippasin kameran kiinni luuhun ja kuvaamaan. Videon lopussa oleva pätkä, jossa kamera kuvaa luuta syövää koiraa, on kuvattu täysin samoilla asetuksilla, vaikka video näyttää ihan erinäköiseltä. Kamera teki automaattisäädöt toisella tapaa ja jälki oli paljon parempaa. No, video kertoo enemmän kuin tämä jorina, joten olkaa hyvä, esitys alkakoon hiirenne klikkauksella!

 

Verkkokauppa Sekaman haluaa tarjota lukijoilleni seuraavan edun. Tässä suora lainaus heidän viestistään: ”Ilmaisen toimituksen saa alennuskoodilla ”rutinoff”, kun ostoskorissa on yli 50€ edestä tuotteita. Ja tämä on voimassa Kesäkuuhun 2015 asti, ja tämä tarjous on avoin kaikille, 1kerta/asiakas.”

Mobius V3 kameran ensitesti

SONY DSC

Hankin pari uutta toimintakameraa, ja nyt esittelyssä ja ensitestissä on Mobius V3 kamera laajakulmaisella 120 asteen linssillä. Ostin kameran laajemmalla linssillä, sillä olen havainnut sen sopivan paremmin omaan käyttööni kuin kapeamman kuvakulman omaava. Hinnaltaan Mobius oli kohtalaisen edullinen, vain 80 euroa suomalaisessa Sekaman verkkokaupassa. Kiinasta kameraa olisi saanut hieman halvemmalla, mutta päätin suosia paikallista toimittajaa, jos vaikka tulee jotain reklamoitavaa. Itselleni entuudestaan tuntematon verkkokauppa toimi hyvin ja sain kamerat muutamassa päivässä lähipostiin.

Ostin kameraan 32 GB SanDiskin muistikortin. Se tukee kyllä isompiakin kortteja, mutta ajattelin tuon riittäväni itselleni. Kameran kanssa meinasi olla ensin ihmettelyä, sillä sen mukana toimitettu USB-kaapeli ei toiminut. Tietokone ei tunnistanut kameraa kyseisellä kaapelilla. Toinen kaapeli kaapista ja homma toimi. Testasin myös toisella tietokoneella ja sama homma sen alkuperäisen kaapelin kanssa.

Latasin netistä ja asensin Mobiuksen mSetup-ohjelman, jolla pääsee käsiksi kameran säätöihin. Ohjelma ilmoitti, että kameraan on saatavilla uusi firmispäivitys. Päivitin sen saman tien. Päivitys tapahtui nopeasti ja helposti. Itse mSetup-ohjelma on yllättävän monipuolinen. Sillä voi konfiguroida kameraan kaksi videokuvaustilaa ja valokuvaustilan. Mobius ei ole myöskään nirso kuvataajuudelle, sillä se on asetettavissa 5, 10, 15, 20, 25, 30, 50 ja 60 fps kuvataajuusille. Aivan loistava ominaisuus, josta muutkin kameravalmistajat saisivat ottaa opikseen.

Konffasin videomodet muuten identtisiksi, mutta toinen mode on kuva ylösalaisin. Tämä oli autokäyttöä ajatellen. Kameran voi myös määritellä, että kumpaan videokuvausmodeen se käynnistyy. Lisäksi määrittelin autokäyttöäni ajatellen, että kamera alkaa kuvata automaattisesti, kun sen kytkee virtoihin. Sitä ajatellen ostin 3 metrin USB-kaapelin, joka osoittautui kuitenkin liian lyhyeksi pieneen autooni. Piuha-asiaa pitää miettiä myöhemmin, kuten myös lisävirtapuolta, mikäli kamera jää kuvaamaan autoon pitemmäksi aikaa. Joku lisävirtalaite siihen pitäisi kait hankkia kaveriksi.

Kameran ohjelmalla voi säätää mm. kuvan terävyyttä, valotusta, kontrastia ja valkotasapainoa. Lisäksi kamerassa on liiketunnistusmahdollisuus, jota en tosin ole testannut. Sekin tulee varmaan testattua myöhemmin. Edellä mainittujen asetusten lisäksi kamerasta löytyy monia muita asetuksia. Netistä on ladattavissa Mobiuksen käyttöohje, jonka kävin myös itse lataamassa. Kameran firmis päivittyy jatkuvasti, joten muutoksia tulee ihan varmasti. Mobiuksesta on paljon juttuja eri foorumeilla.

Itse kameraa ohjataan kolmella napilla. On virtanappi, kuvausmodenappi ja kuvaksen käynnistys- / sammutusnappi. Ledit kertovat mitä milloinkin tapahtuu ja niiden tulkitsemisessa auttaa englanninkielinen käyttöohje. Niistä ei sen enempää tässä. Kamerassa on nappien vieressä myös kaksi metallista kohoumaa. Ne eivät ole painonappeja, vaan jäähdytyselementtejä. Juu, yritin itsekin painella niitä ennen käyttöohjeen lukemista.

SONY DSC

Hankin Mobiuksen, sillä halusin autooni pienen ja huomaamattoman kojelautakameran. Asensin Mobiuksen tämänhetkiseen autooni taustapeilin alapuolelle kameran mukana tulleella liukutelineellä. Kamera liukuu siihen aika nihkeästi, mutta pysyypähän varmasti paikoillaan. Tarkoituksena olisi hankkia muita kuvauksia varten toinen samanlainen teline. Lisäksi ostoslistalla on OTG-kaapeli, jonka avulla kameran kuvaa pitäisi voida katsoa ominaisuutta tukevilla Android-puhelimilla. Tuokin pitää testata jossain vaiheessa. Lisäksi Mobiukseen saa audio / video out -kaapelin. Pientä ostoslistaa on siis vielä tiedossa. Onneksi kaikki maksavat vain muutamia euroja. Kameraan saa ostettua myös mitä vain osia, eli piirilevyn, akun, kotelon ja kameramodulin. Akun tilalle voi hankkia myös kondensaattorin, mitä suositellaan jos kameraa käytetään jatkuvasti erittäin kuumissa olosuhteissa. Tuosta saa lisätietoja netistä.

Tein ensimmäisen testin Mobiuksen kanssa perjantain kauppareissulla, kun ilta alkoi sopivasti pimetä ja tarjosi kunnon haasteen pienelle kameralle. Kamera siis kiinni autoon ja menoksi. Kameran akku riitti hyvin kaupoissa käynnin ajaksi. Myöhemmin testasin, että vuorokausi aikaisemmin ladattu akku kesti yhtäjaksoista tallennusta 2 tuntia ja 15 minuuttia. Todella hyvin! Paras pieni kamera akkukestoltaan mitä minulla on.

Ensimmäinen testiajoni sujui hyvin ja Mobiuksen kuva oli niin hyvää kuin siltä odotinkin. Eri asetuksia viilailemalla voisi päästä vielä parempaan tulokseen, mutta silloin pitäisi olla OTG-kaapeli ja puhelin, että näkisi niiden vaikutuksen livekuvaan.

Mobiuksen valtteja ovat monipuolinen konffattavuus, pieni koko sekä fantastinen akkukesto. Kamera tulee palvelemaan minulla kojelautakameran pääduunin lisäksi myös muissa kuvauksissa. Se on helppo sujauttaa vaikka mihin kuvaamaan. Saattaahan se olla, ettei se jää edes ainoaksi Mobiukseksi.

Ohessa on ensimmäinen koeajovideo. Lisää videoita on tulossa, kuten nelikameravertailu Mobius vs. Sony HDR-AS20 vs. Polaroid Cube vs. SJCAM M10. Käykääpäs siis kurkkimassa täällä blogissani silloin tällöin tai seuratkaa Twitterissä: @RutinoffinKuski

Verkkokauppa Sekaman haluaa tarjota lukijoilleni seuraavan edun. Tässä suora lainaus heidän viestistään: ”Ilmaisen toimituksen saa alennuskoodilla ”rutinoff”, kun ostoskorissa on yli 50€ edestä tuotteita. Ja tämä on voimassa Kesäkuuhun 2015 asti, ja tämä tarjous on avoin kaikille, 1kerta/asiakas.”

Polaroid Cube kokemuksia

SONY DSC

Olen nyt jo jonkin aikaa käyttänyt omissa autokuvaushommissani Polaroid Cube -toimintakameroita Sony HDR-AS20 kameran kaverina. Kuutiokameroita minulla on yhteensä kolme kappaletta. Ensimmäinen on hankittu USA:sta ja kaksi viimeisintä Coolstuffilta: www.coolstuff.fi. Ebayn kautta Jenkeistä tilaamani kamera oli kaikista halvin, mutta eivät nuo Coolstuffin kamerat olleet kuin noin 10 euroa kalliimmat. Ostin lisäksi Coolstuffilta kameroihin pari kiinnikettä (jalustakiinnike ja strap mount), jotka ovat osoittautuneet käytännöllisiksi.

Hieman pitää antaa kyllä kritiikkiä Polaroidien laadusta. Pääsääntöisesti ne ovat ihan ok laatuista tavaraa, mutta. Ensimmäinen Coolstuffilta tilaamani Cube toimi muuten hyvin, mutta pimeässä kuvatessa ja auton virtoihin kytkettynä videoon tuli järkyttävät vaakasuuntaiset häiriöraidat. Se meni vaihtoon, joka ei tietenkään sujunut ongelmitta. Posti onnistui hävittämään asiakaspalautuksena palauttamani kameran. Onneksi Coolstuff hoiti asian täyden 10 suorituksena, eli he lähettivät minulle uuden kameran tilalle, kun laitoin heille kopion Postin kuitista. En tiedä ovatko vielä tänäkään päivänä saaneet Postin hukkaamaa kameraa takaisin.

Myös toisen Coolstuffilta ostamani kameran kanssa on niin ikään pientä laatuongelmaa. Sitä en ole vaihtanut takuuseen enkä vaihda. Ensimmäinen ongelma oli se, että alaosan magneetti oli liian ulkona, eli se liukui metallin päällä. Magneetin kuuluu olla aavistuksen verran sisällä, että kameran nihkeä ulkopinta ottaa kiinni peltiin ja estää liukumisen. Hoidin tuon kuntoon ihan omilla konsteilla, joten se asia tuli korjattua. Samaista kameraa koskettaa myös toinen ongelma, nimittäin huono akkukesto. Kaksi muuta kameraa kuvaavat ihan hyvin 90 minuuttia, mutta tämä yksilö pääsee vain noin tuntiin ja joskus jää jopa alle. Jos tuo menee vielä heikommaksi, niin puran kameran ja tutkin mitä se on syönyt. Senhän voisi koteloida uuden isomman akun kanssa toiseen koteloon jos jaksaa alkaa värkätä. No, aika näyttää mitä viitsin tehdä sen kanssa. Tosin tuohon heikkoon akkukestoon on olemassa ratkaisuja jo tällä hetkellä, joten en ole ottanut siitä sen isompaa ongelmaa.

Polaroid voisi kyllä panostaa hieman enemmän kameroidensa laatuun, vaikka ne halpoja värkkejä ovatkin. Luulisi tunnetun merkin pitävän huolta siitä, että kaikki myytävä on laatutavaraa. Olen testannut neljää kameraa ja kaksi on ollut viallista, niin eipä voi kehua laadulla. Tietenkin tuo on suhteellista, sillä toimivat yksilöt ovat hintaisekseen hyviä ja käyttötarkoitukseeni vallan loistavia.

Sen lisäksi, että olen käyttänyt Cubeja autokuvauksissa kuvaamassa autoa sisältä, niin käytän yhtä Cubea jatkuvasti ns. kojelautakamerana kuvaamassa ajamistani. Laitoin taustapeilin alle pätkän metallista reikänauhaa. Nippusiteen ja eristysnauhan avulla siitä tuli tarpeeksi tukeva alusta kameralle. Kamera on siinä kiinni ylösalaisin ja syötän siihen sähkön tupakansytyttimestä vanhalla matkapuhelimen laturilla. Toimii hyvin ja laajan kuvakulman ansiosta ei ole tarkka suuntaukselle. Kamera kuvaa autossa kun olen esimerkiksi kaupassa. Cube on tuohon tarkoitukseen aivan loistava kamera, paljon parempi kuin vanha kääntyvänäyttöinen autokamerani.

Autokäytön lisäksi Polaroid Cube on ollut muutaman kerran koirani kääpiöpinseri Lukan mukana. Aluksi se oli Lukan rinnassa valjaisiin kytkettynä. Seuraava paikka oli niin ikään valjaisiin kiinnitettynä, mutta koiran selkäpuolella pienellä korotuksella varustettuna. Niistä on videoita YouTubessa Rutinoffin kuskin kanavalla.

Olen miettinyt Polaroid Cubea myös helikopterikuvauksen kameraksi. Minulla ei ole kyllä vielä kopteriakaan, joten koko asia on täysin mietintäasteella. Pitäisi varmaan ostaa ensin joku muutaman kympin harjoituskopteri ja opetella lentämään.

Cubesta puuttuu täysin näyttö, niin kiinteänä kuin langattomanakin versiona. Käytön kannalta se ei ole ongelma. Koko on pieni, eikä ole pätkivää Wi-Fi-yhteyttä. Käytänkin Sonyn kameraa silloin kun tarvitsen näyttöä. Wi-Fi on kuitenkin osoittautunut pätkiväksi, joten pitäisi jossain vaiheessa hankkia sellainen kamera jossa olisi takanäyttö.

Muistikortteina käytän Cube-kameroissa ja Sonyssa Sandiskin Ultra 32 GB kortteja. Hyvin ovat toimineet tähän asti ja videota mahtuu täydellä resoluutiolla kuutisen tuntia. Ei ole tullut vielä kortin kapasiteetin riittämättömyys vastaan, kun tyhjentelen kortit pääsääntöisesti kuvausten jälkeen. Autossa kojelautakamerana käyttämäni Cube kerää välillä videota hieman enemmän kortilleen. Muistikortti pitää muistaa alustaa välillä. Vaikka siitä poistaa videot ja kuvat, niin ainakin minulla sekakäytössä Mac / Windows kortti tekee sen, että se näyttää olevan lähes täynnä, vaikka siellä ei ole muuta kuin kameran omat fileet. Tämä tuli vähän yllätyksenä itselleni. Tässä kohtaa voisi vielä mainita, että kameran konfigurointi toimii Macilla, mutta uusimmilla Windowseilla ei. Pitäisi olla Windows XP, mutta kun ei ole. Joku voisi vinkata Polaroidille, että kuluttajatasolla käytetään jo uudempia Windowseja.

Yhteenvetona Polaroid Cubesta voisi todeta, että kamera on kuvanlaadultaan hyvä, mutta muuten laatu heittelee turhan paljon. Toimivat yksilöt ovat loistavia ja riittävät käyttööni todella hyvin. Hinta on kohdallaan ja myös kiinnikkeitä on saatavilla. Äänenlaatu nyt on mitä on, eli sen varaan ei kannata laskea. Jos kunnon audiota haluaa, niin pitää hankkia erillinen audiotallennin, vaikka Zoom tai joku vastaava.

Uskallan suositella pienellä varauksella ja se pieni varaus koskee nimenomaan sitä, että voi saada ostaessaan valmiiksi viallisen yksilön. Toki onhan niissä takuut ja Coolstuff ainakin hoitaa asiat hienosti, mutta turhaa vaivaa ostajalle.

Polaroid Cube dog Luka – part two

Tälle päivälle saatiin vielä toinenkin Lukan kuvaama video. Vanhan editointikoneen kanssa alkaa vaan olla sellaisia ongelmia, että pitää varmaan alkaa katsella uutta bitinvääntäjää sen tilalle. Kohta 7-vuotta täyttävä PC alkaa olla tiensä päässä, kun tarve olisi editoida full HD-materiaalia. Onneksi Luka on joustava koira, eikä pienet viivästykset haittaa herraa, niin tämäkin video tuli tehtyä ilman kääkän hampaiden kalisteluita. Tässä siis osa kaksi Lukan kuvaamasta videomateriaalista:

 

Polaroid Cube dog Luka – part one

Kääpiöpinseri Luka on ollut alkutalvesta kamerakoirana useamman kerran, ja tässä tulee Lukan ensimmäinen tuotos. Video on kuvattu talven ensimmäisillä lumilla Vantaan Korson Ankkapuistossa. Ilta oli todella pimeä, mutta kamera toimi hienosti, mitä nyt Lukan kyydissä sen heiluminen oli aika eläimellistä. Ensimmäisessä videossa kamera oli Lukan kaulassa. Polaroid Cube on niin pieni kamera, että sen saa hyvin pienenkin koiran valjaisiin. Mikäli koirarotu olisi vähän rauhallisempi, niin jälkikin olisi parempaa.

 

Actionkameravertailu

Koska noita actionkameroita on hyllyssä jo kaksi erilaista, niin tuli ajankohtaiseksi tehdä vertailu niiden välillä, että kumpi on kumpi. Onhan noissa toki eroja, jokainen huomaa sen videolta, mutta ne ovat myös täysin erilaisia kameroita. En ala ottamaan siihen kantaa, että kumpi on parempi, molemmissa kun on hyvät ja huonot puolensa. Sinällään olen tyytyväinen, että molemmat toimivat autossa kojelautakamerana vallan hyvin. Polaroid Cubeen saa vielä helposti virransyötön autosta, joten siinä ei ole rajoittavana tekijänä akun kesto. Sonyssa se on jo pykälää vaikeampi toteuttaa. Tai on ja on, mutta kiinnitystä / koteloa pitäisi modifioida jonkin verran. Videon taustalla on rojaltivapaata musiikkia YouTubesta, jota käytin itse ensimmäistä kertaa. Sitä voi ladata YouTubesta ja käyttää omissa videoissaan. Ihan hyvä, joskin hieman vaatimaton valikoima. Onneksi äänen voi laittaa hiljaiselle ja katsella vain kuvaa.

 

Testissä Polaroid Cube actionkamera – osa 2

IMG_3638

Tässä tulee toinen osa Polaroid Cuben testistä. Tulevia autokuvauksia silmällä pitäen lähdin lauantaiselle kauppareissulle Cube mukanani. Mitään muita tarvikkeita mukanani ei ollut, kuin tuo pikkuruinen actionkamera. Minua tympäisee säädellä erilaisia kiinnikkeitä, joten siinä suhteessa Cube on toimiva peli, ainakin mikäli peltiä on tarjolla. Toistaiseksi Yariksessani on vielä peltiä johon magneetti ottaa kiinni, joten siitä testin onnistuminen ei olisi kiinni.

Minua epäilytti testiä aloittaessani se, että miten onnistun suuntaamaan kameran, jonka kuvaa ei voi katsella mitenkään. Kuvailin ensin auton sisätiloja samalla tavalla kuin Rutinoffin kuskin koeajoissa. Niitä jälkeenpäin katsellessani totesin, että kuvanvakaimen puuttuminen tekee käsivaralla kuvaamisesta haastavaa. Ei passaa olla hötky millään muotoa. Rauhallisin liikkein Cubella voi kuvata ihan mitä vain. Sisäkuvaus onnistui muuten, mutta hieman liikaa tärinää. Suuntauksen suhteen ei ollut ongelmia. Niitä clippejä en laittanut kameran koeajovideoon.

Itse ajossa kamera yllätti positiivisesti. Kuvausolosuhteet olivat aika hyvät. Ajossa 124 asteen kuvakulma on täysin riittävä. Se on paljon parempi mitä halvassa 40 euron kojelautakamerassani, jota olen tähän asti käyttänyt autossa. Kuvanlaadussakin Cube hakkaa halpiskojelautakamerani 6 -0 ihan suvereenisti. Ajokokemusten perusteella voi sanoa, että iskee kameran mihin tahansa kohtaan auton peltiin, niin se kuvaa hyvää kuvaa, eikä tärinä muodostu ongelmaksi, ainakaan maltillisilla nopeuksilla. En lähtenyt kuvaamaan isommille nopeuksille.

Kylkiasennus jännitti hieman, että pysyykö kamera tosiaankin kyydissä. Paiskoin ensin muutaman kerran ovea linja-autopysäkillä kamera ovessa. Siinähän se pysyi, joten uskaltauduin liikkeelle. Kylkivideota jälkeenpäin katsellessani kävi mielessä, että kameroita pitäisi olla kaksi, eli yksi per kylki, niin saisi paremman näköisen videon. Olisikohan noita pitänyt tilata sittenkin heti kaksi kappaletta?

Kaupoissa käyntien ajaksi jätin kameran valvomaan auton sisälle. Se on niin pieni, että jättää kameran mihin tahansa kohtaan autoon, niin eipä se paljon huomiota herätä. Musta kamera olisi vielä huomaamattomampi mitä tuo oma punainen.

Tein myös ajotestiä sillä tavalla, että kamera oli kojelaudan päällä ihan omalla painollaan. Se aiheutti kuvaan kovasti tärinää, joten kojelaudalta kuvatessa pitäisi kojelautaan liimata vaikka kaksipuoleisella teipillä pieni metallilätkä tai laittaa suoraan tarralla kiinni. Omaan autoon pitäisi miettiä joku kiinnitysratkaisu, joka olisi pysyvämpi. Saas nähdä vaan koska sellaiseenkin on aikaa.

Kuvasin auton sisältä myös apparin penkin ja niskatuen välistä niin, että niskatuki painoi kameraa penkkiä vasten. Se oli hyvä paikka kuvata ja suuntauskin onnistui niin, ettei kuski tullut liikaa kuvaan. Samoin autossa taaksepäin kuvaaminen kamera apukuskin aurinkolipan ja katon välissä toimi hyvin. Ei turhia tärinöitä ja jälleen onnistuin kuvaamaan auton sisätiloja ilman omaa lärviä.

Videoita jälkeenpäin katsellessani kävi mielessä, että pitäisi ihan oikeasti olla useampi Cube, niin saisi todella helposti tehtyä ajovideopätkän yhdellä ajolla. Alkaisi joku tuoda noita Suomeen, ettei tarvitsisi maksella tulleja ja toimituskuluja Amerikasta. 32 GB muistikortin kanssa kameralle tulee nykyisellään hintaa 150 euroa. Eihän se paha hinta ole toimivasta kamerasta. Cubeen saa myös kaikenlaisia kiinnikkeitä, mikäli magneetti ei riitä.

Kyllä, suosittelen omien kokemusten perusteella. Eikä tätä pidä sitten verrata GoProhon. Voisi sanoa, että Cube laitetaan sinne mihin GoPro ei sovi tai halutaan muuten erittäin yksinkertainen actionkamera, joka tarjoaa hyvän hinta – laatusuhteen.

 

 

Testissä Polaroid Cube actionkamera

SONY DSC

Päivänä eräänä netissä surffaillessani kiinnitin huomiota pikkuriikkiseen Polaroid Cube actionkameraan. Se herätti heti mielenkiintoni, osittain halvan 99 dollarin hinnan vuoksi ja osittain pienen koonsa. Kävin tutkailemassa YouTubessa sillä kuvattuja videoita ja päätin hankkia kameran myös itselleni. Tuohon hintaan sen voisi ostaa, vaikka tarvetta ei olisikaan kovin paljon. Tilasin sen USA:sta ja hintaa kameralle tuli tulleineen ja toimituskuluineen n. 120 euroa. Toimitus kesti noin kaksi viikkoa.

Kamera kuvaa 720p ja 1080p videota 30 fps, eli ei ole yhteensopiva täkälaisten PAL-kameroiden kuvataajuuden suhteen. Onneksi toisessa omassa Sonyn actionkamerassa on myös 30 fps kuvataajuus, joten minulle kameran kuvataajuus ei tuota juurikaan ongelmia.

Cubessa ei ole näyttöä eikä siinä ole mitään langatonta yhteyttä älypuhelimeen tai mihinkään muuhun paikkaan. Kamerassa on myös erittäin vaatimattomat säädöt, joihin itse onnistuin pääsemään käsiksi vain Macilla. Jostain syystä kamerassa mukana olevan säätöohjelman Windows-versio ei suostunut toimimaan minulla yhdelläkään PC:llä. Asiaa pitää tutkailla myöhemmin, kunhan siihen on aikaa.

Kameran fyysisiä säätimiä on kaksi. Toisella valitaan 720p tai 1080p video ja toinen on toimintanappi. Napilla käynnistetään / sammutetaan kamera, otetaan stillejä sekä aloitetaan ja lopetetaan videotallennus. Erittäin simppeliä. Kamera ladataan joko tietokoneen usb-portin kautta tai sitten erillisellä usb-laturilla. Erillisellä laturilla ladattaessa kameralla voi kuvata samalla kun lataa. Ajattelin testata kameraa autossa kojelautakamerana.

Mitään muistikorttia kameran mukana ei tule. Se syö maksimissaan 32 GB kokoisen microSD-kortin. Ostin sellaisen Clas Ohlsonilta, jossa se oli 5 euroa halvempi mitä Verkkokauppa.comissa. Täysin sama kortti siis, joten hintavertailu kannattaa. Kortti maksoi 29,95 euroa. Samoin hankin autoon usb-laturin 4,95 eurolla ja 2 metrin usb-kaapelin 8,95 hintaan, niin ikään Clas Ohlsonilta.

Tarkoitukseni on käyttää kameraa autokuvauksissa, joita Rutinoffin kuski suorittaa. Koska Cubessa ei ole kuvanvakainta, niin kovin kuoppaiseen kyytiin sitä ei kannata sijoittaa. Kannattaa katsella YouTuben videoita, niin saa hyvän käsityksen kameran ominaisuuksista.

Tässä on ensimmäinen testivideo, jonka tein pimeässä Ankkapuistossa Vantaan Korsossa. Mukana oli kääpiöpinseri Luka, joka on väsymätön, joskin aika kärsimätön testikumppani. Video on kuvattu kamera kädessä. Lisää videoita tulee myöhemmin, kunhan kerkeän kuvata ja editoida.