Rutinoffin kuskin tarina nro 319

Hyvää alkanutta viikonloppua kaikille! Normi sunnuntaipäivityksen sijaan laitan uusimman tarinan luettavaksi nyt lauantaina. Viikonlopppuna on hieman kiireitä, joten en pahemmin kerkeä päivitellä sivuja silloin. Tarinoita on kuitenkin kirjoitettu nyt loma-aikana varastoon jonkin verran, joten pyrin julkaisemaan niitä yhden per viikko. Tämänkertaisessa tarinassa porukka pääsee kirjautumaan hotelliin ja lopulta availlaan verhoja. Mitä sieltä oikein paljastuukaan? Tarinan nimi on Kirjautuminen hotelliin.

Siistii

Pitkästä aikaa iski inspiraatio kirjoitella tarina X-filesiin. Inspis lähti kun siivoilin kuluvalla viikolla asuntoani. Tosin niinhän siinä taas kävi, että tarinasta tuli toisenlainen, mitä alunperin ajattelin. Vaan lieneekö siitä haittaa? Tarinan nimi on Siistii.

Uusi ystäväni mun

Ystäväiseni, uusi tumma ystäväiseni, miten nautinnollista oli tavata sinut tänään. Olen yleensä hieman epäluuloinen uusia tuttavuuksia kohtaan, mutta sinut päästin heti asuntooni ja äärelle keittiön pöydän. Tunnuit jotenkin heti niin tutulta, dejavuako se liene vai muuta tunnetta, janoa kenties? Kylmyytesi ei tehnyt minuun negatiivista vaikutusta. Se ei haittaa, ei kaikkien tarvitse käydä heti kuumana.

Jo kätellessäni sinua tiesin, että tästä suhteesta tulee jotain, jotain mikä pistää vielä aamullakin miettimään asioita, tai ainakin muistelemaan niitä niin, että otsaan sattuu. Nyt ei ollut kuitenkaan ajattelemisen aika, nyt oli aika syventää ystävyyttä. Halusin puristaa sinua kädelläni, hellästi, ei vahingoittamistarkoituksessa. Sitä ei kestänyt pitkään, vaan halusit ehdottomasti avautua minulle. Ei väkisin, eikä kummankaan tarvinnut punastella, sillä sinulle se oli jotenkin kovin luonnollista. Pidin siitä, oikeastaan kovastikin.

Katseemme kohtasivat, oi tumma avautunut ystäväiseni. Katsoit suoraan minua ja minä sinua. Mietin sinua katsellessani, että täällä voisi tänään olla myös joku muu kuin sinä. Ihan kuin olisin lukenut ajatuksesi, ja ne sanoivat, kuka muu muka? Hymyilin, sinä kujeilit. Tulit tänään asuntooni 23 kaverin kanssa. Kuka muu muka, hah, havaitsin pilkettä karhun katseessasi!

Hyvää viikonloppua!

Aamu koiraperheessä

Heräsin aamulla sian vierestä. Ei voi olla totta, se röhkii, ajattelin koskettaessani sian nihkeätä pintaa. Se haisi ja kaipaisi pesua. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun herään sian vierestä, mutta tuskin viimeinenkään. Tyrkkäsin sian lattialle, johon pudotessaan se päästi pienen äännähdyksen. Näin on parempi, sänky kuuluu minulle. Uni ei kuitenkaan enää tullut. Laitoin mielessäni syyt sian niskoille ja astelin keittiöön.

En ollut keittiössänikään yksin. Siellä oli lehmä. Tervehdin sitä sanomalla möö. En saanut vastausta, varmaan herkkänahkaista sorttia. Näytin lehmälle kädellä olohuonetta kohti ja annoin sille vauhtia osoittamaani suuntaan. Pois keittiöstäni lehmä. Lypsäisit edes, niin sinustakin olisi jotain hyötyä. Maidon joudun ostamaan kuitenkin lähikaupasta.

Kahvin tippuessa menin olohuoneeseen, laitoin television päälle ja istahdin osittain kanan päälle. Se päästi henkeä riipaisevan tuskanhuudon. Saakeli kun säikähdin. Nuo pienet elikot ovat huomaamattomia ja hyviä filmaamaan jos sattuu jotain, suoranaista ylireagointia mielestäni. Kana koki sian kohtalon, eli lattia kutsui.

Piipahdin seuraavaksi vessassa. Palatessani pitkin pimeää käytävää astuin jonkun päälle. Se ei päästänyt mitään ääntä, siis eloton. Otin sen käteeni, se oli fasaani. Kaunis lintu, hiljainen ja erittäin huomaamaton. Kovin nuorikin vielä, eli edessä olisi vielä monta lintuhetkeä. Vein fasaanin olohuoneeseen kanan seuraksi. En tiedä viihtyvätkö ne yhdessä, mutta meillä ei voi valita tai valittaa.

Sain viimein tehtyä aamiaisleivät ja kahvin mukiin. Olin haukkaamassa leipää, kun vierestäni lattiatasolta kuului ynähdys, sellainen vaativa. Vilkaisin alas. Tervetuloa koiraperheen aamuun ja tällä kertaa kääpiöpinseriperheen.

Kääpiöpinserin vastaus:

Rakkaudella isäntääni ajatellen, sikaa ensin nuollen, sen kuljetin petiin yön hämyssä. Työnsin alle peiton, viereen tyynyn ja kainaloon rakkaan isäntäni. Sika on hyvä, sen lempinimi on pekoni. Vielä kaksijalkaisenakin se on kelpo nasse, röhkii ja maistuu koiralta, siis minulta. Se on lisäksi monivuotinen, toisin kuin jouluna uunissa käytettävät siat. Kaikki rakkaat tulee pitää saman peiton alla, tiiviisti, visusti samassa kasassa. Onnea on yhteenkuuluvuuden ja läheisyyden tunne.

Lehmä taas kuuluu keittiöön, maitopurkeissakin on lehmien kuvia. En saanut nostettua sitä jääkaappiin, joten jätin lattialle jääkaapin eteen. Lehmä on kovin pieni, siis lähes vasikka, ei se voi ketään häiritä. Kolme askelta ja lelu, kolme askelta ja lelu, mahtuuhan niiden välissä vielä kaksijalkainen ihminen kulkemaan. Laitoin yöllä lehmän viereen ensin pallon, mutta ne eivät mahtuneet samalle matolle. Purin palloa ja pallo karkasi. Menkööt, lehmä on rakkaampi.

Sohva kuuluu myös valtakuntaani, olenhan sen vahtina 24 tuntia vuorokaudessa. Olen merkannut sen noin tuhannella kääpiöpinserin karvallani. Kana jäi siihen illalla kymppiuutisten jälkeen, kun sinä isäntäni olit pesemässä hampaitasi. Kana katsoi sään ja minä katsoin kanaa. Se ei muni, mutta sillä saa yöllä oikealla tavalla sijoitettuna kuulumaan kirosanoja. Nimitän niitä kanahyviksi kirosanoiksi, kotper ja perkot!

Fasaani taas on kiltti ja karvainen, toisin kuin kynitty kumikana. Yritin saada fasaania yöllä vessaan, mutta ovi olikin kiinni. Jätin sen käytävälle, josta sinä isäntäni olisit saanut sen itse vessaan. Viivyt siellä joskus pitkään, joten fasaani voisi piristää siellä oloasi ja tuoda seuraa, koska et halua minun katsovan sinua silmiisi kun istut pytyllä. Pidetään ne ovet jatkossa auki, eikö hau, niin yölliset sisutustoimet sujuvat paremmin.

Miksi, miksi aamiaisen tekeminen kestää niin pitkään? Onko kahvinkeitin hidas vai margariini liian jäykkää? Pliis, älä syö yksin juustoleipää, makkaraleipää, jugurttia tai makeaa kahvileipää, pliis! Anna mulle, anna mulle edes pieni palanen, oi isäntäni mun. Jaettu ruoka tuo hyvän olon tunteen … minulle!

Huomenta kaikille herääjille toivottelee kääkkäpoika Luka!

Rutinoffin kuskin tarina nro 316

Tarina viikossa tahti jatkuu vielä, ainakin toistaiseksi. Kohta pitää taas ottaa läppäri syliin ja alkaa kirjoitella lisää stooria, että saadaan loppuun tuo aluillaan oleva Tokion matka. Jotkut varmaan muistavat, että kävin itse Tokiossa huhtikuussa, ja siitä matkasta on olemassa myös matkakertomus Mirakle-matkakertomussivuilla.

Hyödynnän Rutinoffin kuskin tarinoissa omia matkojani, sillä tuttu porukka pitää saada välillä pois normi ympyröistä ja ulkomailta saa toisinaan ihan kivoja aiheita ja uusia tuulia teksteihin. Rutinoffin kuski on lähdössä nyt jo toista kertaa Tokioon, mutta siitä tuskin on haittaa. Heidän matkansa on omaani huomattavasti lyhyempi, ihan käytännön syistä. En halua toistella Tokio-juttuja turhan paljoa, joten nyt matka on tiiviimmässä paketissa.

Tämänkertaisen tarinan nimi on Julkinen liikenne, olkaa hyvä!