Rutinoffin kuskin tarina nro 265

Suomessa pitelee kohtalaisia pakkasia, ihan eteläistä osaa myöten. Ettei elämä menisi ihan pakkasen kourissa värjöttelemiseksi, niin tarjolla olisi lämminhenkinen Rutinoffin kuskin tarina. Ystävämme ovat yhä kuumalla Kreetalla, missä aurinko paistaa ja kaskaat mekkaloivat. Tällä kertaa Rambe ja Kaunis yllättävät koko porukan uusilla, heille sopimattomilla, ajatuksillaan. Porukka tutustuu myös rantaelämään. Illan päätteeksi Rambe on järjestänyt kaikille tarinan nimen mukaisesti huonojen vitsien illan. Olkaa siis hyvät, tarina nimeltä: Huonojen vitsien ilta.

Nettipostikorttisivut

Huh, huh, nyt on tuo nettipostikorttisivujen uudistus tehty. Se oli huomattavasti isompi urakka mitä alun perin ajattelin. Aikaa kului ihan kiitettävästi. Iso ongelma oli saada scriptit toimimaan tuolla Xara Web Designer -sivuntekosoftalla. Kyllähän se ratkesi kun aikansa kokeili ja luki foorumeita. Viimeisin, mutta ei suinkaan vähäisin vastoinkäyminen kävi tänään, kun aloin siirtää sivuja serverille. Poistin sieltä ensin kaikki vanhat, sillä seurauksella, että mikään ei enää toiminut. Ei vaikka kokeilin palauttaa vanhat fileet koneelta. Ei toiminut, niin ei toiminut. Seuraavaksi päätin, että kaikki sileäksi tietokannan tauluja myöten ja uuden ohjelmapaketin lataus Sendcardin sivuilta. Sitten alkoi kauhea viilaaminen asetuksissa ja käyttöoikeuksissa ja uudessa CAPTCHA -sanan tunnistuksessa. Monen monituisen tunnin ja lukemattomien perkeleiden jälkeen homma alkoi toimia, kunnes siirtelin taas tiedostoja serverille ja toimiminen loppui kuin seinään. Aaargh! Jostain syystä asetuksista oli vain muuttunut serverin tyyppi? En kyllä ymmärrä miten se voi muuttua. Nyt asia on ratkaistu niin, ettei serverille siirrellä turhaan asetuksia sisältäviä tiedostoja, vaan ne ovat tallessa ihan eri kansiossa. Sinne siirretään vain sivujen tekoon liittyviä tiedostoja, sillä vain niihin tehdään normaalisti muutoksia.

Joo, ja nyt vain testailemaan nettikorttisivuja osoitteessa: http://www.mirakle.net/sendcard/

Päivityksiä

Tämä alla oleva teksti on suora lainaus Rutinoff Facebook-ryhmästä. Ellet ole vielä jäsen, niin liity. Näin saat tuoreet kuulumiset vaivattomasti, mikäli omaat oman Facebook-tilin.

Olihan taas järjetön idea alkaa päivitellä noita nettisivuja. Päivittelin korvikeautojen koeajosivut uuteen ulkoasuun. Se oli ihan helppo nakki. Sen sijaan nettikorttisivujen päivittäminen käy jo työstä. Vaikka olen ollut lomalla, aika tuntuu lipsuvan lapasesta siihen malliin, että tuskin saan sivuja päivitettyä ennen loman loppumista. Nettikortteihin sain tehtyä sentään uusia sivuja, sinne tuli lapsuudenkaverini Jannen kortteja. Niitä tulee varmaan jatkossa lisää. Jannen kortit löytyvät jo täältä: http://www.mirakle.net/sendcard/jkortit.php
Mitä tahansa ideoita nettikorttien suhteen otetaan vastaan. Tämä koskee myös muutakin, eli jos koet, että minun pitäisi kirjoittaa jostakin, koeajaa jotakin tai vaikka hypätä läppärin kanssa kaivoon, niin ehdota. Tosin sinne kaivoon saat hypätä ihan itse, en nimittäin pidä kaivoista 😉
Päivittämisestä puheenollen, nettikorttien jälkeen pitäisi päivittää vielä matkakertomukset, Mirakle.net etusivu ja kääpiöpinsereiden sivut. Eihän se mikään pakko ole, mutta jollain aikavälillä on hyvä muokata ulkonäköä.
Sitten päivityksistä toiseen asiaan. Ensi vuonna, eli vuoden 2013 helmikuussa tulee täyteen tasan 10 vuotta, kun aloitin kirjoittamaan Rutinoffin kuskin tarinoita. Kysymys kuuluu, että vedättekö Ladan sieraimiinne, mikäli lopetan jossain vaiheessa Rutinoffin kuskin tarinoiden kirjoittamisen nettiin ja teen tarinoista 10-vuotis juhlakirjan? Tämä asia on vielä mietintämyssyn alla, mutta on toteutettavissa aika helposti. Idea on hautunut päässäni vasta vain viikkoja, joten sitä pitää pureskella myös omalla purukalustolla.
Jos kirja tulee, niin tuleeko teillä (en nyt tarkoita sitä) mieleen jotain ajatuksia mitä siinä pitäisi käsitellä. Nyt olisi nimittäin se hetki, jolloin voisit vaikuttaa asiaan. Kirjan tarinoiden kirjoittaminen pitää aloittaa viimeistään kesällä, että saan siihen tarppeksi tekstiä. Sana on vapaa, joko täällä tai sähköpostilla. Huonoja ideoita ei ole tullut koskaan, toteutus on sen sijaan voinut olla joskus huono.

Alkuvuosia kaikille ja pitäkää pitkät päällä pimeässä!

-Rane-

Rutinoffin kuskin tarina nro 263

Hyvää tätä vuotta kaikille täällä piipahtaville!

Aloittelemme uuden vuoden heti Rutinoffin kuskin tarinalla. Näin olemattomien  hankien ja nietosten aikaan on hyvä piipahtaa lukaisemassa mitä ystävämme touhuavat lämpöisellä Kreetan saarella. Vuorossa on jälleen bussireissupäivä, tällä kertaa saaren pääkaupunkiin Iraklioniin. Matkaan mukaan sattuu yksi tuttu ja matkalla Rambe tapaa itsensä kaltaisen yrittäjän. Nouskaa kyytiin tarinaan nimeltä: Panda