American Car Show 2011

Tulipahan sitä piipahdettua tuollakin pääsiäisen aikaan. Lähdin reissuun tarkoituksella kameran kanssa, että saisi tehtyä näyttelystä jonkinlaisen videokoosteen. Kyllähän se kooste sieltä tuli kun pikkaisen pusersi. Videon materiaali on kuvattu Sony NEX-5 kameralla 18-55 objektiivilla. Taustat on koostettu valmiista loopeista Mixcraft 5 softalla ja koko paketti on niputettu Sony Vegas Pro 10 editointiohjelmalla.

 

Foscam FI8918W langaton kamera

Tällä kertaa kirjoitan vähän toisenlaisesta asiasta. Takaraivossa on ollut jo pitkän aikaa ajatus hankkia langaton valvontakamera valvomaan koiria. Hankintaa on viivästyttänyt laiskuuden lisäksi kameroiden hinta ja sähkönsyötön järjestäminen haluttuun paikkaan. Eräänä päivänä nettiä selatessani törmäsin Tekniikan armoilla -blogiin ja sieltä löytyi juttua otsikon mukaisesta kamerasta.

 

Kävin ostamassa kameran Aseman Kuvapisteestä Helsingin rautatieasemalta, sillä heillä oli niitä hyllyssä. Maailmalta sen olisi saanut halvemmalla, mutta en jaksanut alkaa tilailemaan sitä. Tämän kameran hankintaa puolsi se seikka, että kamera näkee ihan oikeasti pimeässä IR-valojen ansiosta. Meillä kun valvottava paikka on aika pimeä, niin tavallisilla halpiskameroilla kuva on mustaa ilman IR-valaistusta.

Kameran mukana tuli suomenkieliset käyttöohjeet. Oikeastaan ohjeet olivat täysin samat mitä Tekniikan armoilla -blogin sivuilla. Niiden avulla kameran konffaaminen kävi helposti.

Kytkin kameran piuhalla tietokoneeseen ja määrittelin sen salattuun langattomaan kotiverkkooni. Kameran mukana olevien ohjeiden mukaan hankin myös Dyndns.org -tunnuksen ja sitä kautta pääsin katsomaan valvontakuvaa myös kännykällä ja työpaikalla.

Määrittelin kameraan sellaiset asetukset, että kameran havaitessa liikettä, se lähettää kuvat FTP:n avulla palvelimelle ja sähköpostiin viestin jossa on myös kuvat liitteenä. FTP siirto toimii kokeilujen perusteella loistavasti, mutta sähköposteja tulee silloin tällöin. Jostain syystä sähköposti-ilmoituksia ei tule joka kerta kun liikettä ilmenee. En tiedä, olenko tajunnut jotain väärin vai toimiiko tuo ominaisuus kun sitä sattuu huvittamaan.

Kameran sisäänkirjautumisvalikossa on kaksi eri mahdollisuutta, toinen IE:lle ja toinen muille selaimille. Valitettavasti kahdella eri kännykällä selaimia testatessa kävi hyvin äkkiä selville, että kännykkäselaimet ovat todella surkeita tässä mielessä. Niillä pääsi kirjautumaan sisälle, mutta kuvaa en saanut näkymään yhdelläkään. Pitää vielä yrittää löytää joku ratkaisu tuohon ongelmaan. Kännykällä olen katsonut kameran kuvaa kahdella ip-kameraohjelmalla, IP Cam Viewer Litellä ja Tiny Cam Monitor Freellä. Ohjelmia toki löytyy paljon muitakin ja ne kehittyvät jatkuvasti.

Tämä yläpuolella oleva valvontakuva on Internet Explorerin näkymä. IE:llä kuvaa katsottaessa on mahdollisuus kuunnella kameran mikrofonin kautta mitä valvottavassa tilassa tapahtuu. Sen lisäksi kamerassa on kaiutin ja sen kautta valvottavaan tilaan voi sanoa omat painavat sanansa, vaikka komentaa koiria istumaan. Lisäksi IE mahdollistaa katsottavassa päässä AVI-videon nauhoituksen hälytys tilanteessa, eli silloin kun kuvassa tapahtuu jotain liikettä. IE nauhoittaa tietokoneelle minuutin mittaisen videon. Tässä täytyy huomioida, että omien testien mukaan selaimen suojaustila pitää olla poissa päältä. Näin ainakin Win 7 koneessa.

Tässä kuvassa on näkymä Firefox-selaimella. Ominaisuudet ovat vähän karsitummat mitä IE:llä, mutta katseleminen onnistuu myös tällä selaimella hyvin. Kameraa voi käännellä, resoluutiota muuttaa, kytkeä IR-valo päälle / pois ja säätää kirkkatta ja kontrastia. Luonnollisesti molemmilla selaimilla pääsee muuttamaan kameran asetuksia. En käy läpi mitään asetuksia, sillä Tekniikan armoilla -blogissa on erittäin hyvät artikkelit kameran konffaamiseen. Keskitys tässä vain omakohtaisiin kokemuksiin.

Kameralle löytyi helposti asennuspaikka, mitä nyt sähkön vetämisessä oli pieniä haasteita. Valkoisella kalustejohdolla ja parilla dc-liittimellä sekä johdon väliin tulevalla kytkimellä sain sellaisen kytkennän, että kameran oman powerin johtoa ei tarvinnut katkaista ja nyt kamera on helppo kytkeä päälle / pois.

Kamera on nyt ollut käytössä jokusen viikon ja pitää sanoa, että se on hintansa arvoinen kapine – ainakin omaan käyttötarkoitukseen. Plussana voisi vielä mainita, että kamera oli todella helppo asentaa mukana tulleen asennusjalan avulla. Oma asennus on tehty niin, että saan sen tarvittaessa nopeasti pois ja käytettyä jossain toisessa paikassa. Tästä päästäänkin seuraavaan asiaan / testiin, jonka tein puhtaasti mielenkiinnosta langattomia kameroita kohtaan.

Wlan-kamera + Android puhelin

Pyörittelin mielessä ajatusta päästä kiinni langattomaan valvontakameraan suoraan omasta Android-puhelimesta. Ongelmana oli tosin se, että kamera pitäisi olla kiinni jossain wlan-tukiasemassa. Halusin nimenomaan suoran point to point yhteyden ilman ulkopuolisia wlan-tukiasemia.

Ongelma ratkesi sillä, että loin Android-puhelimesta sen omalla softalla Wi-Fi hotspotin. Määrittelin puhelimen samaan verkkoon kameran kanssa ja laitoin kameran langattomien verkkojen hakutyökalun hakemaan wlan-verkkoja. Kamera löysi puhelimen verkon ja määrittelin sen oletusverkoksi. Tässä vaiheessa kamera oli kiinni vielä kotona olevassa langattomassa verkossa. Puhelimen verkon määrityksen ja hyväksymisen jälkeen kamera buuttasi itsensä ja katosi kotiverkosta.

Nyt avasin puhelimen selaimen, jolla pääsin kameran ip-osoitteella kiinni kameran sisäänkirjatumisnäyttöön. Kuva ei selaimella kuitenkaan näkynyt, joten jouduin määrittelemään kameran ip-osoitteen puhelimen valvontakamerasoftalle ja vasta sen jälkeen pääsin katsomaan kuvaa suoraan puhelimella, ilman välissä olevaa ulkopuolista wlan-tukiasemaa. Homma toimi ja nyt minulla oli lyhyen kantaman valvontasysteemi, joka on mahdollista viedä minne tahansa mistä löytyy kameralle käyttösähköä.

Seuraavaksi kävi mielessä, että voisiko omaa puhelinta käyttää vain tukiasemana ja katsella kameran kuvaa jollain toisella puhelimella. Tämä sen vuoksi, että valvontamatka onkin pitempi ja yhtä puhelinta käytetään matkalla ikään kuin toistimena. Tuumasta toimeen ja toinen puhelin käteen. Olin asentanut yhteen Nokian  puhelimeen Foscamin mukana tulleen IP Camera Player -nimisen softan. Määrittelin nyt tuohon ohjelmaan kameran ip-osoitteen, portin, käyttäjätunnuksen ja salasanan. Sen jälkeen valitsin yhteydeksi Android-puhelimen luoman wlan-verkon. Nyt pääsin katsomaan Nokialaisella valvontakameran kuvaa samalla tavalla kuin tukiasemana olevalla Android-luurilla.

Nyt herää varmaan kysymys, että mihin tuota lyhyen kantaman valvontaa tarvitsee?

Asiassa on kieltämättä monta muttaa, kuten puhelimen akun kesto, puhelimen pieni näyttö, miten hälytysnauhoitukset toimivat, wlanin kantama jne. En ole vielä tutkinut noita puhelimen valvontakameraohjelmia niin paljon, että olisiko jossain vaikka maksullisessa versiossa liikeilmaisulla tapahtuva nauhoitus ja jonkinlainen hälytys – silloinhan tuosta olisi jo enemmän hyötyä.

Johonkin tilapäiseen käyttöön tuossa voisi olla yksi ratkaisu. Omalta kohdalta kyseessä oli vain puhdas halu selvittää onnistuuko tuollainen.  Se onnistui ja tämä riittää minulle. Jos jollakin heräsi tästä ideoita, omaat lisätietoa tai haluat kysellä jotain, niin kommentoikaa vapaasti.

 

 

 

Rutinoffin kuskin tarina nro 250

Nyt on yksi etappi saavutettu näiden Rutinoffin kuskin tarinoiden suhteen. 250 julkaisua asian tiimoilta on aika paljon. Useimpien mielestä varmaan kyllästyttävän paljon. Aika usein on kyllä käynyt mielessä, että miksi näitä kirjottelen, mutta jatkettua tulee silti. Mikäli mielenkiintoa riittää, niin pääsette tutustumaan unien maailmaan tarinassa nimeltä Unikuvia.