Rutinoffin kuskin 10v juhlakirjan luvut 25. – 30.

Huh, nyt se on sitten kirjoitettu. Kaikki kirjaan tulevat luvut ovat siis kirjoitettu ja niiden sisältöön voi käydä tutustumassa www.rutinoff.net sivustolla. Mitään isoja paljastuksia ei ole, eli kaikki olennainen paljastuu vasta kirjasta. Itse kirja ei ole lähelläkään valmista, mutta aikaa vievin työ on nyt tehty ja seuraavaksi alkaa armoton lukeminen ja tekstin korjaaminen. Juu, en todellakaan kirjoita tekstiä uudelleen kuin niiltä osin jotka eivät itseä syystä tai toisesta miellytä. Korjaamista kyllä riittää ihan varmasti. Nyt ollaan yksi iso askel lähempänä valmista kirjaa, joten siitä on mieleni hyvä.

Posted in Autoilu, Rutinoffin kuski, Rutinoffin kuskin 10v juhlakirja, www.rutinoff.net | Leave a comment

Kääpiöpinserikuulumisia

Aika paljon on taas kerinnyt koiranruokaa kulkea Lukan kupin kautta, kun Luka on sivujaan viimeksi päivittänyt. Kevät on ollut aikalailla täynnä kaikenlaisia menoja ja tekemisiä, joten koneella oleminen on jäänyt vähemmälle. Nyt kuitenkin tilanne on päivitetty ja Luka on kertoillut kuvien kera viime aikojen tapahtumista. Ettei homma ja elämä menisi vain pelkäksi kuvitteluksi, niin Luka ja lapinkoira Miro ovat puuhastelleet kaksi videota tekemisistään. Käykää lukemassa kuulumiset Lukan sivuilta. Videot ovat nähtävissä sekä alla, Lukan sivuilla että luonnollisesti Rutinoffin kuskin kanavalla YouTubessa.


Posted in Kääpiöpinserit Luka ja Kris, www.rutinoff.net | Leave a comment

Turkin Kusadasin matkakertomus

Tällä kertaa päivityksessä pitkästä aikaa matkakertomusosio. Kirjoitin viime kesän 2012 Kusadasin reissusta kuvitetun matkakertomuksen. Kusadasin lisäksi käyntikohteina viikon aikana olivat Pamukkale, Efesos, Neitsyt Marian talo, Sirince ja Selcuk. Käykää lukaisemassa matkakertomus ja katselemassa kuvia mikäli kohde kiinnostaa: Kusadasin matkakertomus.

Posted in Matkakertomukset, www.rutinoff.net | Leave a comment

Rutinoffin kuskin 10v juhlakirjan luvut 13. – 24.

Nyt on taas urakoitu tulevan juhjakirjan suhteen oikein olan takaa. Sen mahdollisti pariviikkoinen talviloma, joka on nyt tosin ohitse. Sain päivitettyä nyt itseni sekä teidät muut kartalle siinä missä kirjan kirjoittamisen suhteen mennään. Tällä kertaa ovat esittelyssä luvut 13. – 24. En ala kirjoittamaan esittelyitä enää tänne, vaan käykää lukemassa ne Rutinoffin kuskin sivuilla osoitteessa www.rutinoff.net

Nyt näyttää siltä, että kirjaan tulee vielä 5 tai 6 lukua. Pitää vähän tehdä suunnitelmaa siitä miten tuo loppu urakka menee ja toteutuu. Homma menee aika pitkälle fiilis pohjalta.

Posted in Autoilu, Rutinoffin kuski, Rutinoffin kuskin 10v juhlakirja, www.rutinoff.net | Leave a comment

Kääpiöpinserikuulumisia

Kääpiöpinseri Luka on päivitellyt jälleen sivujaan uusien kuulumisen suhteen. Luka on alkanut kaveeraamaan uuden koirakaverin kanssa ja siitä on sekä kerrottavaa että kuvia. Koiramaiseen elämään ja perspektiiviin pääsee tutustumaan Kääpiöpinseri Lukan sivuilla.

Posted in Kääpiöpinserit Luka ja Kris | Leave a comment

Kääpiöpinserikuulumisia

Hei vaan kaikki koirankarvoihin tuijottajat, teille olisi uutta lukemista kääpiöpinseri Lukan sivuilla. Luka on kiertänyt koirapuistoja sekä turisee muutakin mitä haukkumakoneen elämään kuuluu ja kuvien kera, tottahan toki. Käykää siis Lukan sivuilla.

Posted in Kääpiöpinserit Luka ja Kris, www.rutinoff.net | Leave a comment

Aktiivideittien tapaaminen

Ensin alkuun muistutus, että jokaisen deittailijan lähes pakko-ostos on Deittimörkö-kirja. Se voi mullistaa koko loppuelämän.

Deittailusta olen kirjoittanut kirjan, mutta aina tulee uusia ideoita sen suhteen ja uudenlaisia näkökulmia asiaan. Tällä kertaa otetaan kantaa aktiivideittien elämään. Nettideiteillä pyörivät varmaan tietävät sellaisen deittailijaporukan jolla on noin miljoona eri rautaa tulessa yhtä aikaa tai ainakin puheet ovat suuret. Juuri tähän ottaa kantaa tekstini Aktiivideittien tapaaminen.

Posted in Deittimörkö, www.rutinoff.net, X-files | Leave a comment

Rutinoffin kuskin 10v juhlakirjan luvut 281, 282, 283, 284 ja 285

Tässä tulee vuoden toinen päivitys tulevan Rutinoffin kuskin juhlakirjan suhteen. Seuraavat viisi lukua ovat esikirjoitettuina ja seuraaksi niiden lyhyet esittelyt.

Luku 281 Vanha tuttu autokoijari:

Kahdeksannessa luvussa Närä, Rutinoffin kuski ja tuore naapuri Tsekku ajavat läheiselle huoltoasemalle katsomaan Camrya, jota Närä on ostelemassa. Ehkä vähän suurempi yllätys on auton myyjä, joka osoittautuu tutuksi autokoijariksi, eli Eemeli Möttöseksi. Jututkin ovat entisellään.

Luku 282 Japanilainen premiuuri:

Yhdeksäs luku käsittelee pelkkää premiuuria, tällä kertaa japanilaista. Camrya kehutaan, kehutaan ja kehutaan. Närä on ihan taivaissa ja sivustakatsojia hirvittää, eikä kyse ole mistään metsän eläimen fiilistelystä. Koeajollekin lähdetään ja hieman yllättäen sieltä myös palataan.

Luku 283 Joulunarttu:

Kymmenennen luvun nimi viittaa ihan johonkin muuhun kuin autoiluun. Nimeen on syypää Rutinoffin kuskin uusi naapuri Nina, joka näyttää parhaimmat puolensa ja pyytää mielipiteitä. Luvussa kyllä käsitellään myös autoilua, sillä Rambe tulee kuvioihin ja antaa Rutinoffin kuskille Mitsu Outlanderin avaimet. Auto on pysäköity Primera-mies Jarno Koikkalan ruutuun ja siitähän tulee luonnollisesti sanomista.

Luku 284 Pukkikeikka:

Yhdestoista luku on kovin jouluinen nimensä puolesta. Joulua on ilmassa, mutta hyvän tahdon suhteen voidaan olla montaa mieltä. Rambe heittää muutaman hyvin erikoisen pukkikeikan. Käyntikohteissa pukki ei jaa lahjoja, vaan pukki saa lahjoja.

Luku 285 Mopotiauto:

Kahdestoista luku taluttaa esiin tiukkoihin nahkahousihin verhoutuvan naisen. Nyt ei ole kysymys mistään seksipommista, vaan naapurin hullusta ämmästä, eli Floora Hellästä. Hän on saanut joululahjaksi Rambelta mopoauton, joka kääntyy naisen suussa muotoon mopotiauto. Rutinoffin kuski joutuu vaaravyöhykkeelle, mutta selviytyy tilanteesta täpärästi. Tosin yhdestä piinasta selviytyminen vie hänet toiseen piinaan, josta tosin pääsee kehumalla.

Posted in Autoilu, Rutinoffin kuski, Rutinoffin kuskin 10v juhlakirja, www.rutinoff.net | Leave a comment

Kääpiöpinserikuulumisia

Nyt kaikki karvakuonot ja niiden omistajat kuulolle. Luka on kiertänyt Vantaalla koirapuistoja ja turisee kuvien kera kierroksen kuulumisiaan. Haumaiseen fiilikseen pääsee parhaiten klikkaamalla Lukan sivuille.

Posted in Kääpiöpinserit Luka ja Kris | Leave a comment

Korvikeautojen koeajo: Toyota Yaris automaatti vm. 2013

rutinoff_sivulogo2

Rutinoffin kuski on suorittanut pitkän, mutta harkitun ja hartaan tauon jälkeen korvikeauton koeajon. Tällä kertaa autoksi valikoitu Oskari Närän hankkima uusi Toyota Yaris. Tuo pikkuinen automaatti-ihme koeajetaan ja ruoditaan Rutinoffin kuskin omalla tyylillä kuvitetussa koeajotarinassa. Mukana on tuttuun tapaan myös video, jotta elämys ei jäisi vaan oman lukutaidon varaan. Nauttikaa, olkaa hyvät: Korvikeautojen koeajot etusivu.

Posted in Autoilu, Korvikeautot koeajossa, Rutinoffin kuski, www.rutinoff.net | Leave a comment